Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tekniikkaa ja takkaa

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Tekniikkaa ja takkaa

Tänään oli taas varsinainen tehopäivä. Iskä kerkesi avuksi ja käytiinkin käsiksi mm. ilmastoinnin loppuihin hommiin. Päivä aloiteltiin muotittamalla takalle "huuli" ja valamalla se pois kuleksimasta.

Samalla Elina teki täsmäiskun Meltexilleja haki KHH:n puuttuvat ilmahilut. Eli kanavaa, äänenvaimenninta ja vaikka mitä. Niitä sitten pusattiinkin iskän kanssa loppupäivä paikalleen. Hyvän tovin otti myös Pingviinin kattoasennustelineen asennus. Pitäisi kuitenkin olla aika tukevasti nyt paikallaan ettei tarvii pelätä että päälle tippuu.

Elina maalaili varaston toiseen kertaan ja autotallin pari ovea. Lisäksi saunan teippaukset tuli Elinan toimesta valmiiksi.

Putkihommaa jäi vielä huomisellekin kun pitää hakea vähän lisää nikaleita. KHH:n katto käy yllättävän ahtaaksi kun sinne pitää mahdutella aikasta paljon putkea mitä koneelle tulee. Tulo ja meno-puoli saatiin kyllä jo valmiiksi ja paikalleen, eli enää puuttuu jätekanavat ja raittiin ilman otto. Sitä varten pitää vielä reikiä seinäkin, joskin sekin tuli jo tänään puolivalmiiksi :)


Reiän alku oven yläpuolella. KHH:n katto laskee niin että oven yläreunasta on max. 15 cm kattoon, eli huonekorkeudeksi jää "vain" 240-245. Ei tuossa muuta ongelmaa mutta ahdasta tulee kun on 230 korkeat ovet noina ulko-ovina.


IV-koneen asennuslevy katossa ja pari äänenvaimenninta. Etualan mutkaputki on vasta prototyyppi-asteella.


Takalle huuli. Aivan kuten suunnitelmassa, eli vielä edetään sen mukaan ;)



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu