Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ufoilta turvallinen huone

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Ufoilta turvallinen huone

Sauna alkaa näyttää siltä että jos pelottaa CIA:n kuuntelut tai ufot niin sinne vaan. Levyteltiin nimittäin se tuolla uretaani / foliolevyllä tänään loppuun ja teippailtiinkin melko valmiiksi kunnes teippi hupeni. Yhteistuumin Elinan kanssa maalattiin myös varastoon eka kerros pintamaalia. Ihan hyvältä alkaa siis näyttää siellä.

Illan ratoksi pistettiin myös takan kuorimuuraus alulle. Eli viimeviikkoisen suunnittelurupeaman pohjalta pitäisi nyt sitten toteuttaa sama käytännössä. Hommassa päästiin silleen alulle että paikka on selvä ja pari kerrosta tiiliä enempi vähempi paikallaan. Alaosaan jätettiin aukko ilmanottoa varten jonka päälle tulee sitten luonnollisesti valmiissa tuotoksessa ritilä. Seuraavana operaationa olisi sitten "huulen" muotitus. Meinasin sen tekaista valamalla, eli muotti vain tuohon reunaa vasten ja silleen. Muuratusta seinästä voisi pistää rautakoukut kantamaan sitä näppärästi ja verkonpalat muuten raudoiksi niin varmasti kestää. Nythän tulla kahden tiilen korolla tuo nousi jo hyvin lähelle haluttua korkeutta, eli valua ei tiilen päälle paljoa tule. Sitä toki voi säätää vielä pyöräyttämällä takkasydämen jalkoja pidemmälle... Mutta täytyy katsastaa miten siihen alkaa muotti huomenna muotoutua.





0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu