Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kovan päivä kova ilta

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kovan päivä kova ilta

Vaikka illasta jouduttiinkin niellä tappion karvasta kalkkia kun Saksa ei finaaliin yltänyt, niin edes raksapuolella hommat edistyy. Maalia on sudittu seinään taas oikein urakalla. Alakerrassa pohjamaaliin on päässyt eteinen, olkkari, keittiö ja ruokailutila.


Iskä oli päivän mittaan kerennyt maalailla vaikka mitä, ja jatkoi vielä samaa hommaa illastakin kun minä pääsin hiomisen makuun. Hiomista piisaa vielä muutamissa ikkunanpielissä ja seinien korjauksissa. Kangastakin piti vielä laittaa pariin halkeamaan ja portaiden ja seinän väliseen saumaan. Sen kestävyys voi olla vähän niin ja näin, mutta siistimpi siitä tasoittamalla tulisi kuin listalla. Eli kokeillaan nyt ainakin...


Yläkerran sauna / kylppäriosastoakin tuli "edistettyä" sen verran että siipaisin oven 10 senttiä leveämmäksi. Väliseiiniin nääs muurasin vain 80 cm aukot vaikka ovienhan pitää olla 90 senttiset. Määräys on niin tosi naurettava että ajattelin siitä luistaa, mutta kun asiaa kaupungilta varmisteltiin niin viisaampi tehdä sitten näin. Aika tiukalta tuntuu kaupungin politiikka tähän. Eipä tuossa paljon esteettömyys toteudu pelkällä pesuhuoneen ovella, kun ensin pitää kammeta raput ylös. Alakerran kylppäri / WC ja yläkerran vessa on toki alunpitäenkin tehty 90 senttisellä oviaukolla...


80 senttiseen aukkoonkin saa karmittoman lasioven joka on tarpeeksi leveä, mutta sen asentaminen siististi tuohon paneloidun ja laatoitetun huoneen väliin ei oikein houkuta joten onpahan nyt tilaa pistää 90 senttinen karmi paikalleen. Ja eipä tuossa iso homma ollut, mitä nyt vähän pölisee...




Pohjamaalattua eteistä




Olkkarin korkeaa nurkkaa




Ruokailutilaa




Ja sitä samaa

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nämä INVA-säädökset ovat mielenkiintoisia. Meidänkin piti vaihtaa ylimmän kerroksen _jokaiseen_ makkariin 100cm leveät ovet, että invalidi pääsee niihin (ei kuitenkaan vessanovea?!). Tosin jos miettisi, että tällainen tilanne tulisi ja pitäisi kolme-kerroksiseen taloon hissiä tehdä niin se ehkä mielummin tehtäisiin kellarin (sauna, pesutilat, khh) ja ensimmäisen kerroksen (invamitoitettu WC, keittiö, oh, makuuhuone (120 leveä levikeovi) välille! Ainakin alustavasti.

Mutta onhan se hyvä, että nyt on yläkerrassakin riittävät oviaukot, kunhan ensin selvittää ne portaat ylöspäin ja jos WC-hätä yllättää niin sietää tulla samaa reittiä alas...

En siis yhtään väheksy inva-säädöksiä ja nekin hyvä ottaa huomioon jo rakennusvaiheessa, mutta maalaisjärjen käyttö olisi sallittua?

9. heinäkuuta 2010 klo 13.02

 
Blogger Pekka Lillstrang kirjoitti...

Älä muuta sano: minäkään en toki mitenkään noita säädöksiä väheksy, mutta kun tosiaan meilläkin vaatii sitten jo vähän hissintekoa että saunaan pyörätuolilla pääsee.

Ja jotenkin ajattelisi että se että tosiaan kummassakin kerroksessa on WC ja alakerrassa myös suihku leveällä ovella niin pitäisi riittää.

Eihän tässä siis mitään ongelmaa ole: minusta vaan pesutiloissa nuo leveämmät ovet vie ihan turhaan sekä seinätilaa että auetessaan vaativat isomman alan, mutta näin on kuitenkin viisammat päättäneet :) Ja kovin isoja eroja näkyy olevan kuntien tulkinnoissa tämän osalta...

9. heinäkuuta 2010 klo 13.17

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu