Räystäiden ja rasioiden viritystä
Suunnitelmien mukaan maanantai-iltana käytimme Pekan kanssa muutamia tunteja kattotiilivinssin virittämiseen toimintakuntoon, muutaman tiilinipun nostamiseen katolle koeladontaa varten sekä yhden päätyräystään ruoteiden katkontaan. Tiilet koeladottiin ja pähkäilyn jälkeen todettiin toinen yrittämä onnistuneeksi. Tiia ja Tommi piipahtivat ohikulkumatkallaan tarkistamassa tilanteen. Hitaita ja melko näkymättömiä hommia, mutta välttämättömiä. Tuosta oli sitten seuraavana päivänä hyvä jatkaa.
Tiistaina Esa, Tanja ja Elias saapuivat hyvissä ajoin alkuillasta työmaalle avustamaan räystäiden lisätyöstössä, mikä oli ennen kaikkea Esan ja Pekan heiniä. Miehet saivatkin lappeet mittailtua ja ruoteet katkottua. Tanjan kanssa aloittelimme sähkötöiden valmistelua poraamalla muutamia paikkoja mm. pistorasioille alakerrassa. Eniten aikaa tosin kului paikkojen pohtimiseen, mittailuun ja välineistön käytön harjoitteluun. Saldona illalle muutama valmis rasian reikä seinässä, vieläpä oikeassa paikassa. Tänään oli - jälleen tulevia vuosikymmeniä ajatellen - myös ensimmäisen kummilapsemme, Ronyn, ihka ensimmäinen koulupäivä. Hyvin oli kuulemma kaikki mennyt, kiinnostavimmat uutiset Kivistöstä koskivat kuitenkin pihalla möyrinyttä kaivuria.
Keskiviikkona oli kesän ensimmäinen syksyntuntuinen päivä, kun vettä satoi enemmän tai vähemmän koko päivän. Esa olikin työmaalla yksin katkomassa ja asentamassa paikalleen poikaspuita. Pekka oli töissä ja muu seurua shoppailemassa. Nyt on Eliakselle uikkarit syyskuista reissua varten hankittuna. Illalla tarinoitiin Riikan ja Ollin kanssa pitkästä aikaa kahvikupin äärellä ja ihmeteltiin maailman menoa: Riikka lähtee huomenna ensimmäistä opetusviikkoa pitämään Pyhäjoelle. Oli siis hyvä syy pitää vapaailta rakennuspuuhista. Huomenna koitetaan taas jatkaa hommia.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu