Harjakaiset olisivat nyt paikallaan!
Aluskate on nyt siis paikallaan talossakin lukuun ottamatta keskellä taloa olevaa aukkoa, josta katolle pääsee kiipeämään. Nelipäiväisen aktiivirupeaman päätteeksi Esa ja Pekka naulasivat paikalleen jo takalappeen otsalaudatkin (kuvaaja nappasi kuvan tosin turhan aikaisin, kun työ oli vielä vaiheessa). Seuraavaksi päästään kokeilemaan tiilien ladontaa, joita varten jo laskelmatkin on suoritettu. Enää puuttuu toimiva viritys, jonka avulla tiilet saataisiin nousemaan yläkerrasta katolle. Väkipyörä on jo viritetty, mutta varsinainen teline tiilinipulle on työlistalla huomenna.
Tämä ja eilinen päivä miehiltä siis kului katon parissa. Samassa rytäkässä on tehty valmiiksi myös takaterassin kantavat rakenteet. Lisäksi perjantaina oli ohjelmassa aamutuimaan autotallin väliseinän viimeistely. Se onkin nyt valmiina.
Näin sunnuntaina Esa suuntasi taas takaisin päätehtävänsä pariin Eliaksen hoitoon, Pekka menee huomenna taas töihinsä ja minä jatkan lomailua. Saas nähdä, mitä keksin. Illasta kuitenkin mentäneen Pekan kanssa sitä vinssiä virittämään... Kelikin on ollut kuin morsian taas useita päiviä. Lämpöä nimittäin n. 25-27 astetta. Erityisesti katolla siis tarkenee.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu