Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Talo Lillstrang

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

lauantai 23. toukokuuta 2009

Aktiiviloma senkuin jatkuu

Nelipäiväisen aktiiviloman kolmantena päivänä ryhdyttiin valuhommiin aamutuimaan. Alakerran ylimmän varvin täyttö oli tehtävälistan alussa. Parin nurkan yli raudoitusta ja valua kolmeen pekkaan (joista kyllä yksi oli Esa ja yksi Elina...) tehtiinkin, kunnes siirryttiin muuraamaan viimeisiä kantavien väliseinien varveja. Lopputuloksena kirjaston ja kylppärin välinen seinä valmiina. Myös kirjaston ja olohuoneen välinen seinä saatiin niin sanotusti hyvälle mallille: oviaukko on jo muotitettu ja harkoilla ylitetty. Seuraavaksi tehdään muotti oven yläpuolelle tulevalle palkille. Tämä jäi kuitenkin tulevien päivien haasteeksi. Jäljelle jääneillä laasteilla jatkettiin vielä muutaman kiven verran myös talon ulkopuolelle tulevia pylväitä.

Miesten muuratessa ja valaessa itse käyttelin myllyä ja kanniskelin harkkoja paikasta paikkaan pitkin päivää. Hyvin on tullut laskettua sisälle kannettujen harkkojen määrät: palkkiharkkoja jäi yksi, 200 millisiä ei yhtään seinien sisäpuolelle! Optimointi siis ennen kaikkea!

Ehdinpä päivän mittaan siivoilun ja myllytyksen ohessa myös lapioida esiin kantavan tolpan anturan olohuoneessa. Lämmintä riitti. Erityisen osani sain lapioidessa, Esa varmasti koki myös kovia yläilmoissa muuratessaan: aurinko räkitti koko päivän, vaikka yritti se sataakin, ainakin yhden pienen kuuron verran.







perjantai 22. toukokuuta 2009

Ensimmäisen kerroksen ulkoseinät muurattu!

Alakerran ylin palkkiharkko varvi on nyt valmis. Tänään viimeisteltiin kolmen hengen tutulla tiimillä kerros valua vaille valmiiksi. Huomenna onkin vuorossa raudoitus ja valaminen, mikäli sää tämän sallii: säätiedotukset vaihtelevat riippuen lähteestä. Luotettavaa.

Myös portaikon ja takan väliin tuleva kantava väliseinä saatiin tänään muurattua kuntoon. Esa joutui harjoittelemaan muurausta "väärältä puolen lankaa", mutta näytti tuo onnistuvan alkuvaiheen mutinoitten jälkeen.

Kirjastohuoneen ympärille tulevat väliseinät ovat nyt siis ainoat vaiheessa olevat muurattavat seinät tällä hetkellä. Niitäkin toivottavasti huomenna päästään jatkamaan. Tänään tehtiin useita kerroksia tätäkin seinästöä. Joku oli säilönyt 20 cm väliseinäharkot harkkoalueen takimmaiseksi, joten tänään jo aloiteltua muutaman kymmenen harkon kantoa jatketaan huomenna, jotta saadaan riittävä korkeus aikaiseksi.

Tänään tuli ensimmäistä kertaa tunne siitä, että taitaa talosta tulla vähintään riittävän kokoinen. Ilmiö aiheutui varmaankin väliseinien noususta osittain jo lopulliseen korkeuteen. Työmaalla vierailleet Airi ja Markku kyselivätkin osuvasti, kukas siellä yläkerrassa sitten meinaa asua... Jospa niillekin huoneille jotain käyttöä keksii.

Vastarannan naapurikin näkyy saapuneen kaivureineen paikalle, kuten kuvasta näkyy.

Nyt Ruoke vaikenee, mutta vain suunnilleen
vuorokaudeksi. Hiljaista täällä jo muun työporukan osalta onkin..













sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Porrastasannetta ja muuta mukavaa

Yllätys yllätys, tänään jatkettiin muurausta. Eli aamusta iskän kanssa työmaalle ja alakerran toiseksi ylin kierros loppuun ja palkkiharkkokerroksen aloitus. Säpäkästi tuntuu sekin syntyvän, mutta ehkä työläämpi on sitten se täyteenvalu :)

Harkot loppui sopivasti, tai sanotaanko että vaatii vähän taikka enemmän traktorointia joten siirryttiin porrastasanteen tekoon. Ideahan on että porrastasanne tulee kantavan väliseinän ja ulkoseinän väliin, ja nyt se on käyevä siihen tehdä kun ei tarvii erillisiä tartuntoja vaan sen saa tehdä lepääväksi seinien "päälle". Tasanteesta vaan töröttää sitten aika nivaskat tartuntoja varsinaisia askelmajuttuja varten niin ne voi tehdä erikseen.

Eli riipaistiin muotti kasalle ja siihen Elinakin jo kerkesi auttamaan. Voimiemme tunnossa raudoitettiin homma kuntoon ja vielä valettiinkin se samantien. Samoilla lälleillä valettiin myös kaikki talon ympärillä olevat pilarit mitkä ammotti tyhjyyttään, joten niitäkin voi taas korottaa kun siltä paikalta pistää. Illasta vielä vähän siirreltiin niitä harkkoja mutta sitten piti lähteä vähän kyläilemään joten homma jäi vähän kesken, mutta eipä tuo ihan tänään valmiiksi tulekaan...

Nyt onkin vuorossa taas kolme tiukkaa paperityöpäivää reissunpäällä mutta helatorstai ja perjantain vapaa jo häämöttää. Viikolla pitäisi keretä vähän tilailla tukiteräksiä yms. että saa pistää sitten hitsuut niitten osaltakin käyntiin...




lauantai 16. toukokuuta 2009

Kovat urakoinnit

Tänään oli taas tehokas raksapäivä. Kyllä sitä viikonlopussa ehtii ihmeitä, mutta viikolla kyllä työt haittaa kovasti. Kerkesin aamulla sentään ennen iskää työmaalle (joskin mulla on sen 100 kilsaa lyhempi matka :) ja aloittelin loppujen ylitysmuottien väsäyksen. Tehtiin ne sitten yhdessä loppuun ja muurauksen kimppuun.

Ylityskierros tehtiin loppuun, välissä korrobetonoitiin ja raudoitettiin kaikki loput ylitykset. Ja illasta vielä vähän muurattiin. Eli nyt on ikkunaylitysten päälläkin jo puolikas harkkokierros ja kaikki ylitykset on tosiaan puikkareissa.


Elina kävi taas tekemässä meille vähän betonia ja ennenkaikkea huolehti taas harkkoja huomisen päivän askareisiin.




perjantai 15. toukokuuta 2009

Palkin valua ja lisää seinää

Eilispäivänä valettiin ikkunaylityksien palkkiharkot umpeen. Tai ne mitä niitä oli tehtynä eli n. puolet. Saara oli ansiokkaasti apuna, kiitos siitä. Ja toki Elinakin Huomattavasti helpompaa tuommoinen palkkien valu kaksistaan kun ei tarvitse itse raahuta tellingiltä alas vaan saa keikkua rauhassa siellä kun betonin ja muun roinan syöttö pelaa. Yllättävän pieni homma ihan käsipelin korrobetonilla myllyttää ja valaa nuo palkit.

Rautaa niihin menee 4 x 10 mutta nekin on varsin helppo tukkia joukkoon kun ylitykset on aina suoria. Ihan viisaan näköisiä niistä tuli.

Tänään mentiin töitten jälkeen Elinan kanssa muuraamaan ja tehtiin päätyseinän ylityskerros. Siinäkin oli kolme aukkoa ja oma nysväyksensä niissä on. Ylityskiekkaa ei nyt sitten puutu kuin takaseinän verran joten siitä on hyvä huomenna jatkaa. Samalla vähän siirreltiin joutonamme harkkoja niin ovat hyvällä hollilla parille seuraavalle kiekalle.

Niin ja käytin sotaratsun katsastuksessa ja läpi meni ilman mitään huomautuksia. Ei se näköjään sammalkaan aina haittaa...


sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Hyvää äitienpäivää

Äitienpäivä ja eilinen lauantai kului taas raksahommissa. Iskä oli taas apuna, ja näkyvää tulee sen mukaisesti eli paljon. Eilen alettiin muurata viimeistä normikerrosta ennen ikkunaylityksiä. Sade sotki hommma pahasti ja kierros jäikin vähän kesken. Loppupäivä oltiin sitten sisähommissa autotallissa ja pistettiin kattoon höyrynsulut ja alettiin koolaus kakkoskakkosilla. Se muistutti ettö pitäis käydä ostamassa kompura ja naulain...

Tänään kun päästiin taas kunnon säässä hommiin, lopeteltiin normikierros ja muotiteltiin ylityksiä heti aamutuimaan. Ikkunanyliysmuurauksissakin päästiin hyvin vauhtiin, ja kyllä siitä talo alkaa hahmottua. Palkkiharkot on ihan lystejä nostella kun ovat keveämpiä, mutta muottien teossa on toki oma hommansa. Illankähmässä muotiteltiin vielä lkoppuja akkunoita että muotteja ei monesta puutu, ja ylityskierrostakin on menty reilu puolet. Takaseinällä kun helpottaa isot ikkunat jotka ylitetän vasta hippasen korkeammalta.

Niin ja hyvää äitienpäivää eriyisesti omalle äitille ja mummulle, mutta myös muille äiti-ihmisille jotka lueskelee :)







perjantai 8. toukokuuta 2009

Iltapuhdetta

Työviikko on mukava resetoida lapiohommissa. Ja niitähän on aina tarjolla jokaisella raksalla :) Käväisin tosiaan pikaisesti raksalla kun palailin työreissulta. Iskä oli askarrellut hienot tellingit ympäriinsä joista yltää tekemään ykköskerroksen loppuun. Samoin Pertti oli tuonut vähän lisäpiirroksia mm. rapuista.

Muuraamista en viitsinyt viritellä kun se on yksin nuin korkealla aika hankalaa eli tein käppihommia: Laitoin autotallin lattian alla vesipoutket ja kaapelit paikalleen ja lapioin kaivannon tukkoon. Eli nyt on kivempi kävellä päädyssäkin ja pääsee sadepäivinä vaikka askartelemaan autotallia sitten eteenpäin. Lisäksi vaihdoin Lopoon kesäkiekot kun ei kai enää lunta tule. Ja kamera sattui matkaan niin on vähän kuviakin...






keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Pikku askartelua

Koko viikko piti alkujaan mennä työreissulla mutta ei ihan mennytkään. Ja kun kerran Jykylässä olin, niin käytiin Elinan kanssa tekemässä vähän väliseiniä. Porrasaukon seinä alkaa olla tasanteen kohdalla eli pääsee sitä tekemään ja makkarin seinät on suunnilleen samalla mallilla.

Muurausretki oli optimoitu hyvin: Sade loppui just kun päästiin raksalle ja alkoi uudestaan kun oltiin ajettu hetki kotiinpäin. Elina soitteli myös Pertille muutamaa varmennusta parista asiasta ja Pertti lupasikin pyörähtää tontilla niitä ohmettelämässä. Pitää ihan vaan varmistaa pari raudoitusasiaa ja Pertiltä tulee myös tarkempi mittapiirros portaikosta tasannetta varten.

Itsehän en koko raksalla ole mutta isä tulee päiväksi siellä käymään kun tuo vähän puuta telineitä ja muotteja varten joten parempia asiantuntemushan siellä meidän puolelta on paikalla :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Lomaviikon loppusaldo

Taas ei ole kuvia tarinan tueksi, mutta niitä myöhemmin. Eilen ja tänään muurattiin ulkoseiniä yhteensä taas 2 kerrosta, eli seinät korkeni loman aikana sen kokonaista 80 senttiä ja ulkoseinät alkaa oikeasti olla aika korkeat. Mikäli nyt taas yhtään oikeen laskeskeltiin niin ennen onteloita uupuu 4 kerrosta.

Tänään myös askarreltiin alakerran kantavia väliseiniä korkeammiksi. Eli tehtiin niin portaikon viereen tulevaa kantavaa seinänpätkää kuin myös alakerran makkarin seiniä muutamat kerrokset korkeammiksi.

Viikonlopuna aikana tusattiin myös vaikka mitä sekalaista: vaakittiin talon muurauskorot taas ja tehtiin käytännössä kaikki alakerran muurausmerkit tolppiin, siirreltiin vähän harkkoja ja rasvailtiin traktoria. Homma eteni kuitenkin taas ihan muutaman päivän rypistyksessä mukavasti kiitos Iskän suotuisan avustuksen. Ensiviikko onkin taas työreissuväritteinen, eli viikonloppua odotellessa...

Ja Ylätuomiojärvestä lähti tänään jäät. Eli veden liplatusta voi nyt seurailla ilman jääpeitettä :)

perjantai 1. toukokuuta 2009

Kesäkelissä muurausta

Iskä tuli tänään auttelemaan raksalle ja saatiinkin muuraukset jatkumaan hyvin. Tänään tehtiin reilu kerros, eli viikon saldo on nyt 2 kokonaista harkkokerrosta. Tänään vielä lisukkeeksi raudoitettiin viimeinen kerros kun oli taas sen aika, joten huomenna pääsee heti aamusta jatkamaan muuramisella.

Aurinko porotti ihan riittävästi (Yliopiston sääasema väittää vielä puoli kasilta illalla että lämpöä on 19) eli ei ainakaan tullut kylmä.