Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Järkyttävä päivitystauko

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

lauantai 15. toukokuuta 2010

Järkyttävä päivitystauko

Onpa mennyt kyllä pitkä siivu että ei oo tullut päivitettyä blogiakaan. Omalta osalta rakentaminen on ollut aika vähäistä, on nimittäin ollut väähn noita työkiireitä ja reissuja niin ei vaan ihan kaikkea millään kerkeä.

Positiivistä kyllä, iskä on ollut avustamassa pitkiä pätkiä niin hommat kuitenkin koko ajan etenee.

Homman nimi on valtaosin edelleenkin tasoitukset. Eli kauttaaltaan on niitä hommia edistettyä ja aletaankin olla oikeastaan siinä vaiheessa että pintatasoitteita levitellään. Muutamia huoneita on jo siinä mallissa että pohjamaalaukset saisi oikeastaan aloitella, mutta valtaosista ikkunanpieliä on vielä pikkuviilauksia tekemättä niin pitää ne ensin viimeistellä loppuun. Mutta pikkuhiljaa alkaa näyttää viisaalta. Ja kyllä niistä peijakkaista vaan tasaisia tulee kun malttaa rauhassa tehdä. Ja kalenteriajassa noita tasoituksia onkin tehty kauan, niin fakta on että työpäiviä ei valitettavasti siihen väliin ole liikaa mahtunut ykköskiireitten takia...

Takka toimitettiin kanssa eilen. Tai siis takkasydän. Eli senkin kanssa puuhastelut saa aloitella. Viikon päästä on sovittu myös kaivurointia. Ideana olisi pistää pihamaata kuosiin kun se on vielä ihan miten sattuu, eli kaadot vinksallaan yms. Siinä kun pari päivää pyörii niin on luultavasti huomattavasti erinäköistä.






0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu