Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jetlagista ei tietoakaan...

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Jetlagista ei tietoakaan...

Ameriikan matka tuli käytyä ja viikonloppuna olikin taas hyvä palautua oikeiden asioiden pariin. Totuuden nimissä lauantai meni puoliksi nukkuessa, ja muutenkin sille oli suunniteltu vain messukäynti. Jyväskylässä kun oli melkein kuin naapurissa Rakenna ja remontoi messut vai mitkä ne onkaan.

Meillä oli ihan sinne asiaakin: ajatuksena oli tarkastella keskuspölynimureita ja IV-koneita. Kumpiakin silmäiltiinkin, mutta itse kaupankäynti oli kyllä nihkeää. Ajattelisi että messuilla kannattaisi jotain koittaa myydäkin, mutta ei oikein siltä tunnu. Ja toinen valtaa pitävistä keskuspölynimurimerkeistä taisi ulkoistaa itsensä meidän hankintalistalta pöljän esittelijän takia. Kyllähän minua tyhmäksi saa haukkua, mutta saattaa olla että hankinnat ohjautuu muualle...

Sunnuntaina päästiin oikein hommiinkin. Muurattiin lisää väliseinää pikkuisen, purettiin porrasmuotteja, yllättäen taas siivottiin ja tehtiin taas lumitöitä. Oli nimittäin viikon aikana tullut ihan reippaasti lunta + tuiskuttanut pihan täyteen. Lisäksi talon katolta oli lumet osittain tipahtanut alas niin sitä tavaraa riitti. Toin vielä rappuspäähän yhen tuhat kiloa tiiliäkiä. Käytännössä puuttuu kolme lyhyttä väliseinäpätkää joten niillä olisi pärjättävä. Lumen määrä alkaa kyllä ollakin semmoinen että kohta ei pääse traktorillakaan tiilikasoille mönkimään.

Pari vanhempaakin kuvaa: eli Oumanni toiminnassa ja Lopo parkissa. Sattuivat olemaan kamerassa kun ei kuvia purettu hetkilleen. Portaista nyt kuvat kummaltakin suuntaa kun muotit on purettu. Ja uskallettiin kävellä ylös asti vaikka ei tukia enää ollutkaan :)







2 kommenttia:

Blogger Ville-Matti kirjoitti...

Kyllä ne vaan näyttää aika heppoisilta nuo portaat, taisit itse hoitaa lujuuslaskelmat? Toisaalta pääsee sitten aikanaan tupareissa asuntomessu fiiliksiin, kun ohjaatte, notta yks kerrallaan rappusiin...

Mutta onhan ne kyllä sirot.

8. maaliskuuta 2010 klo 5.04

 
Blogger Pekka Lillstrang kirjoitti...

Niinpä. Siis kyllähän sitä hihasta aina parit lujuuslaskelmat ravistaa. Mutta kyllä ne oikein ihan ammatti-immeinen on piirrellyt joten pitäisi kestää... On kyllä tullut vitsailtua että pitää laittaa se asuntomessukyltti paikalleen: "Portaissa vain 2 henkilöä kerrallaan" ja sitten siinä kuitenkin tunkee väkeä pienen kylän verran :)

8. maaliskuuta 2010 klo 9.02

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu