Edelleen niitä laattoja
Ja paljon muutakin on taas tapahtunut sitten viime päivitysten. Mutta on kyllä ollut taas porukkaakin paikalla. Iskä oli taas pitkän viikonlopun paikkeilla, Tanja, Sami ja Elias sitten sunnuntaista maanantaihin. No, maanantaina ei kyllä enää raksaamassa mutta kuitenkin.
Iskä laatoitettelikin KHH:n lattian loppuun. Sitten jatkettiin yhteistuumin kylppäriä, joka lattiaa lukuunottamatta tulikin jo laatoitetuksi. Sinne on tosin nyt jo lattiaankin pyyhkäisty vesieristeet eli pääsee sielläkin lattian kimppuun kun vaan kerkeilee.
Elina on maalaillut katot alakerran makkarista ja kodinhoitohuoneesta, ja laatoilla on finalisoitu myös kodinhoitohuoneen "kuranurkka" ja yläkerran kylppäristä ovenpielet ja alimmasta varvista puuttuneet laatat. Lisäksi Sami teki sunnuntaina sähköhommia. Elinan kanssa laittelivat vielä puuttuvia piuhoja putkiin ja keittiöön sekä yläkertaan on nyt laitettu melkolailla paikalleen nuo kiinteät uppovalot minne niitä tuli. Eli nyt saa jo melko kivan yleisvalon aikaiseksi jo ihan noilla.
Maanantaina saatiin Parlalta pikku pakettikin eli parketit koko taloon. Eilisilta menikin minulta niitä sisälle roudatessa, ja tänään Elina kantoi vielä yläkertaan kuuluvat sinne ja alakerran parketit makkariin. Eivätpä ole ihan oven edessä. Perjantaina kävin muuten hakemassa loput laatatkin, eli iso osa sisustamatskua alkaa olla niinsanotusti mestoilla.
Niin ja huomenna muuten tulee Nelkolta kiintokalusteet.
Parkettikasa eteisessä. Tänään ne pääsivät tuosta suurimmalta osin yläkertaan. Alakertaan kun tulee laattaa aika paljon.
Kuvasta ei paljon näe, mutta keskimmäinen lauta on oikeinpäin, muista näkyy nurja puoli. Eli tuo on oikeasti tosi vaalea. Tuo on vieläpä mattalakattua saarnia joten ei paljon kiiltele. Huomatkaa myös Samin tuomat pipot. On muuten syntisen hyviä pipoja noilla sähkömiehillä :)
Alakerran kylppärin "vaiheessa" kuva. Muutenhan seinät on tuota valkoista, mutta kalusteseinä on tummaa laattaa + yksi raita tuota mosaiikkiä. Ja viemärikin on seinällä. Kalusteisiinkaan ei tule jalkoja eli vaan seinälle kiinni, joten lattia jääpi kauttaaltaan aika vapaaksi.
Keittiössä olevat uppovalot. Tai no, yksi puuttuu kun noita intaannuttiin laittamaan enempi kuin aluksi oli ajatus. Ja olisikohan Tanjan pää alareunassa kun on noin matalalla.
Ja Elias poseeraa lisää kylppärissä, takana tuo kalusteseinä. Nurkkiin ja ikkunan ympärille tuli tuommoinen teräslista. Ja valkoisissa laatoissa ei ole pystyraitaa, tuo on saumanaru joka roikkuu...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu