Jätevesiasetus ja muuta mukavaa
Viikonloppuna puuhattiin tiukasti jätevesien kanssa. Kun oli vaan koko kesä aikaa tuokin asia hoitaa, niin parastahan se on tehdä pienessä lumisateessa. Mutta ei se mitään, hyvin onnistui hommat. Eli lauantai ja sunnuntai käytettiin isän kanssa pääosin maanrakennustöihin. Paikallaan on nyt jätevedenpuhdistamo ja sen ohjauskeskus ynnä asiaanliittyvät putkitukset. Maansiirrotkin on hyvällä mallilla, pikkaisen lisää täytemaata niin piha on tuoltakin osin kondiksessa. Aiemmin keväällähän tuohon jätettiin hurja rotko tätä askarta varten mutta nytpähän on sekin hoidossa.
Elina sai viimeisteltyä viimeisetkin ikkunasmyykit sisällä. Alakerrassa kun on pari ikkunaa ollut vaiheessa kun kaikenlaista rojua on ollut tiellä. Iskä myös kerkesi tasoitella autotallin seiniä ja takkaa sekä tehdä sisällä mm. portaiden viereen kotelointia. Yhteistuumin sitten jatkettiin katon panelointeja. Eteinen ja olkkari onkin nyt kondiksessa, ja seuraava uhri on kodinhoitohuone.
Tänään Elina praimeroi KHH:n lattian niin ennen pitkää sinnekin sitten pääsee laatoitushommiin. Se tuli jo eilen raivatuksi ja hiotuksi. Minä hiaisin vielä takan kertaalleen ja pistin tasoitetta ohukaisesti lisää niin aika valmiilla mallilla, tai siis maalia vailla, alkaa olla sekin. Lisäksi on maalailtu paneleita, katkottu ilmastoinputkia, pistetty sähköjohtoja ja raivattu. Eli kaikenlaista normaalia hommaa. Pelottavasti alkaa vaan yhä useampi huone olla ihan sitä viimeistä pintaa vailla. Kattojakaan ei monesta paikkaa enää puutu, niin tässähän joutuu hallitus kohta tosissaan miettimään pintavärejä sun muita...
Putsarin asemointia. Etukuormaajasta meinasi vähän loppua jerkku ja ulottuvuus.
Ja vähän korkojen mittausta. Sehän olisi plussaa että viemäri valuttaa oikeaan suuntaan.
Eteisen katto eilisen poislähdön aikaan. Koitin mennä kuvasta pois mutta näkyy näköjään sekä suoraan että ikkunan kautta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu