Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vaikeuksien kautta voittoon

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Vaikeuksien kautta voittoon

Eipä taas ole tullut kirjoiteltua hetkeen, mutta sitäkin enempi on tilitettävää. Lattialämpöhommat alkoi viimeviikon alussa, ja tiistaina saatiinkin putket kytkettyä. Seuraavana päivänä oli sitten tarkoitus pistää lämmöt päälle, eli kattila kuumaksi ja siitä eteenpäin. Pakkasta kun sattui sopivasti 25 niin se asetti omat haasteensa.

Ja niinhän siinä kävi, että putkari ei saanut hommaa toimimaan. Talo oli kuin jääkaappi vaikka sisällä sähköpuhaltimia huudattikin ja liian isoina annoksina päälle pistetty lattialämpö otti ja hyyhmääntyi eikä vettä saatu kiertämään. Paniikkiratkaisuna putkifirma toi paikalle dieselipöhön jolla saatiin äkkiä lämpöä aikaan ja se lämmitti taloa sitten parisen päivää. Loppuviikosta onneksi vesi saatiin kiertämään ja vaikka alussa pelättiin pahinta ei mitään rikkoontunut (toivottavasti).

Nyt voi tietysti miettiä tuliko putkiin sen kummempaa vahinkoa, lyhenikö elinikä (siis putkien, ei tämä omaan varmaan vaikuta) jne. Kaikesta eniten ärsyttää että silloin kun ammattilaista käyttää tulee typerää vastoinkäymistä. Omat sössimiset on jotenkin helpompi sulattaa. Mutta asiallisesti putkifirma toimi ja otti homman hoitaakseen. Nyt pelletit pöhisee ja vesi kiertää.

Tänään pistettiin myös puhallusvillat autotalliin ja taloon paikalleen, ja nyt lämpö lopullisesti pysyy myös sisällä. Kiertoa saikin pistää hippasen pienemmälle kun sisällä rupesi olemaan se 30 lämmintä :) Pistettiin myös huippari katolla toimintaan. Se tuntuu aika mukavasti vievän kosteutta ulos, joten jossain vaiheessa talo voi vaikka vähän kuivahtaa...

Mutta kaikenkaikkiaan nyt voi hyvillä mielin vetäytyä joulun viettoon ja antaa pellettien palaa. Hyvää joulua kaikille!




0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu