Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vaihteeksi päivitystä

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

lauantai 23. elokuuta 2008

Vaihteeksi päivitystä

Eipä ole taas tälläviikkoa tullut paljon kirjailtua. Sateet on haitannu hommaa ihan riittävästi. Muuraus ei kovin hyvin sateessa onnistu kun laasti vähän turhaan ohenee. Iskä oli taas apuna keskiviikosta perjantaihin. Torstain pidin itse vapaata töistäkin ja Elina perjantaina. 

Nyt kun on pitkään nysvätty jos vaikka mitä ihmejuttua, niin on ollut kiva vaihteeksi taas muurata. Iskä aloitteli hommaa taas jo keskiviikkona, mutta ilta jäi sitten vähän kesken kun tuli sade. Torstaina jatkettiinkin ja tehtiinkin tiukka päivä. Perttikin kävi vastaavan mestarin ominaisuudessa kyselemässä onteloista ja hakemassa LVI-kuvat. Torstaina piti myös alkaa tellinkien virittelyyn kun seinä korkeni.Perjantai jäi myös kesken sateen takia. Elina ja iskä lopetteli jo joskus yhden aikoihin kun sade ei vaan loppunut. Mutta kerkesivät toki taas aamun muurausta edistää.

Tänään lauantaina oltiinkin joskus ennen ysiä raksalla ja kotiuduttiin myös vähän ennen ysiä. Eli normipäivä. Muurausta harrasteltiin asiaankuuluvalla hartaudella koko päivä ja päästiin jo autotallin ikkunoihin asti. Nehän on siis sellaiset matalat ja leveät eli tulee aika korkealle. Tellinkejäkin joutui matkanvarrella korotella kuten kuvasta näkyy.



Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Blogger Unknown kirjoitti...

Herranjestas, siellähän pytinki nousee hirviää kyytiä! Näin muuten unta tässä pari yötä sitten, että teidän talo oli kattoa vaille valmis. Siis kaikki muu oli valmista, mutta katto puuttui, aika mielenkiintoista. :)

25. elokuuta 2008 klo 21.10

 
Blogger Pekka Lillstrang kirjoitti...

No on :) Muista sanoa jos tuommoinen tilanne realisoituu eikä enää siinä vaiheessa moista tajuta...

25. elokuuta 2008 klo 22.18

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu