Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Miten työreissulta rakennetaan?

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Miten työreissulta rakennetaan?

No vastaus on tietenkin että melko huonosti. Jotain hankintaa kuitenkin on saatu puikkoihin. Saunan ja kylppärin lasiovet on tiluussa. Taas kerran pienet asiat kestää. Halusimme oviin semmoiset pitkät puuvetimet sen sorvatun nupin sijaa. Toimitusaik pompsahti varastotavarasta kolmeen viikkoon, ja koko oven hinta sai osapuilleen kertoimen eteensä. Näppärää. Samalla taas meni kyllä viimeinenkin luotto normaaliin rautakauppaan. Käytännössä me haetaan kaikki kama rautakaupoista aina itse ettei rahteihin mene rahaa ja kaupat kun on ikäänkuin matkan varrella.

Ja perinteisen rautakaupan etu johonkin nettikauppaan on yleensä se että tavaran näkee, ja siihen ei sinne kauppaan tullessa tule erillisiä rahteja yms. Nyt on jo useamman tavaran osalta tullut tilanne että rautakauppa yrittää maksattaa sen heidän rahtinsa erikseen. Tilatut ovet,saunapaneelit yms. Vaikka noudan tavarat itse, niin idea on ollut että tehdasrahti kuuluu asiakkaalle. Ihan kuin rasvattomasta maidosta pitäisi maksaa rahti erikseen kun valtaosa ostaa sitä sinistä. Ja eikö se nyt ole vähän tuo rautakaupan idea että niillä on tuo logistiikka kasassa ja samoilta valmistajilta tulee tuota kamaa kuitenkin koko ajan... No, se siitä. Kuulostaa nipotukselta, mutta jos 300 euron ovista pyydetään 70 rahtia niin prosenttiosuus on kovahko ja tavara ei sllä edes olisi tontilla niin huh huh.

Lisäksi pistin kaikki hanat lopulta tiluuseen. Eli ne tulee oraksen cubistaa muuten, paitsi khh:n hana. Sinne ei ollut mitään järkevää vaihtoehtoa cubistalta niin onkohan se nyt sitten joku ventura tms. Vessojen hanat tuleevielä sähköversioita, eli niitä automaattisia. Yllättävän paljon noita hanoja määrällisesti menee kun ne kaikki ostaa kerralla :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu