Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pisaroita katossa

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Pisaroita katossa

Viikko tainnut vierähtää jo viime päivityksestä osapuilleen vaikka onkin tapahtunut vaikka ja mitä! Mutta koitetaanpa summaroida vähän mitä on tehty näin jälkikäteen...

Iskä oli taas apuna tiistaista torstaille, ja lisäksi Saara ja Merja hääri siivoushommissa torstain ja perjantain.Rakennuspuolella alakertaan tuli loput tapetit (ainoa mistä uupuu on kodinhoitohuoneen yksi seinä). Lisäksi laitettiin paikalleen puuttuvat listat niin oviin kuin jalkalistoiksikin. Niitä ei puutu enää mistään.

Portaitten alle tuli tehtyä seinänpätkä ja yläkerran omaan makkariin puuttuva ovenkarmi ja listat toki sinnekin. Portaitten ja yläkerran lasitukset laiteltiin myös paikalleen. Lisäksi on asenneltu jonninverran valaisimia ja keittiöön sokkelit. Pukuhuoneen penkki on paikallaan, samoin kuin kylppäreistä puuttuneet puutasot. Keittiössä myös induktiotaso pääsi paikalleen kun siellä hiukan modifioin kaapin runkoja.

Ja koska valmista on tullut rakennuspuolella sai Saara ja Merja siivottua yläkerran käytännössä kokonaan ja alakerrassakin melkoisesti.Siis ihan kunnolla, eli läpi käytiin kaikki pinnat ja ikkunat yms.

Lauantai ja sunnuntai käytettiinkin Elinan kanssa jo sitten vaatehuoneiden /komeroiden kalustamiseen osittain, lisää lamppuja ja minä edistin myös hiukan kodinhoitohuonetta. Se on oikeastaan ainoa huone josta sisällä isommasti mitään puuttuu ja sieltäkin enää vain tapettia ja sokkelit. Eli aika valmiilta alkaa näyttää.

No, hyvä niin. Aamusella lähdetään hippasen kesälomailemaan ja palaillaantorstaina josta onkin sitten viikko käyttöönottotarkastukseen vai mikä se lie oikea termi onkaan. Sitä ennen pitäisi vielä laittaa puuttuvat kattotikkaat paikalleen ja hommata sen sata muuta pientä asiaa, mutta kerkeäähän tässä :)

Niin joo, tärkein meinasi unohtua. Raksalla toimii nyt myös netti kun ADSL:kin muutti jo sinne.

Alalertaa. Eli kukkatapettia on nyt koko seinä. Katosta roikkuu jo pari Pisara valaisinta ja loput 5 odottaa eteisessä laatikoissa. Takan edessä on myös katossa tuommoiset spottihässäkät.

Keittiön sokkeleita.

Niitä lisää. Eipä tainnut tulla otettua kuvaa keskuspölärin rikkaluukusta. Laitettiin semmoinen tuohon oikealle keittiön sokkeliin. Saas nähdä onko miten käyttökelpoinen.


Yhden yläkerran vaatehuone / komero. Tuosta kohtaa siis vain komeron syvyinen, mutta oikealla kolmannen liukuoven takana on sitten muutaman neliön "huone". Huomatkaa Aku kansiot jotka jo muutti... Täytyy pikkuhiljaa roudata jo jotain tavaraa tuonne jemmaan, onpahan sitten edestä pois varsinaisessa muuttohässäkässä.


Ja tässä syvempää osaa. Siellä ei ole vielä mitään muuta kuin rekkitanko ja nirunaruhyhlly. Pitää katsoa mitä kaikke tuonne sitten pistääkään.


Ja ne pari pisaraa. Kaikestaan noita tulee siis 7 tuohon roikkumaan aika tiukkaan rykelmään, mutta korkeuden muuttelulla tehdään vähän elävyyttä.


Ja induktiotaso paikallaan, samoin kuin saarekkeen sokkelit. Keittiöstä uupuu vielä lasi tuosta saarekkeen "korotetusta" osasta ja välitilan lasi tiskipöydä takaa. Pääsevät kyllä sitten paikalleen kun tulevat.


Ja portaitten alle jäävä pesä. Tuli nyt tehdyksi paneeleista. Vasemmalle vinoon osaan laitettiin sama tapetti kuin eteiseen muutenkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu