Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sysipimeä ilta

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Sysipimeä ilta

Koko viikonloppu, ja oikeastaan jo loppuviikko muutenkin meni ihan muissa kuin rakennushommissa. Torstaina tuli yllätysvieraita omille synttäreille, perjantaina olin sitten ihan kunnolla kipeänä, lauantaina oltiin häissä Karviassa (vai Karvialla) asti, sunnuntaina Eliaksen syntymäpäivillä Karstulassa ja niin edespäin. Ihan kivaa toki oli kaikki muu paitsi flunssa.

Tänään sunnuntaina olikin sitten pakko edes vähän päästä jotain askaroimaan. Jatkettiin pitkästä aikaa täyttöpuuhia. Riikka ja Olli oli jälleen ansiokkaasti auttamassa soran levittelyssä, ja tulikin melko valmista salaojakerrosta varten. Ei puutu täytettä enää kuin kodinhoitohuoneesta ja sitten vain salaojasora päälle ja tämä pitkänsitkeä askar olisi puikkareissa. Eli ihan hyvä setti noin parin tunnin työlle.

Tulevalle viikolle onkin kyllä sitten ladattu vähän enemmän odotuksia etenemisen suhteen: talon sisätäyttö pitää saada valmiiksi samoin kuin autotallin viimeinen muurattava kerros ja palkki. Kattotuolit autotalliin kun saapuu ensi viikolla. Mutta synttärilahjaksi saadut uudet haalarit kyllä suorastaan tuntui nostavan työtehoa... 

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu