Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lisää muurausta

Elinan ja Pekan taloprojekti Jyväskylässä

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Lisää muurausta

Eilen muurattiin lisää taloa ja päästiin neloskiekka loppuun. Lisäksi laiteltiin autotallin ohjurit kuntoon että sinnekin pääsee hommille. Elina vielä valmisteli nelosharkkokerroksen sillä välin radonkermiä varten.

Tänään taas aloitettiin kermin asennuksella ja vitoskerroksen muurauksella. Se olikin vähän hitaampi juuri tuon huovan takia. Lisäksi siinä piti jo ottaa oviaukot huomioon, eli piti vähän tutkailla papereitakin että ei olennaiset unohdu. Mutta nyt talo on jo virallisesti alkanut "nousta" koska tuo harkkokierros on 10 senttiä lattiatason yläpuolella :)

Talonmuuraus jätettiinkin toistaiseksi tuohon kerrokseen, ja pitää nyt vähän tehdä sisätäyttöjä välillä. 

Autotallin muuraus saatiin myös hyvään alkuun. Anturaa jouduttiin kallion takia raputtamaan, eli ekat kierrokset onkin "vajaita" muurattavia.

Iskä päästettiin tänään vaihteeksi kotiinkin, joten tahti on taas hidastumassa. Ihan rapsakka neljän päivän setti olikin. Varovasti laskien taloon pistettiin matskua tässä ajassa noin 17 tonnia kun laskee vain harkot ja kulutetun laastin. Ja kaikkihan ne on nostettu vähintään kerran käsin...





1 kommenttia:

Blogger Merja kirjoitti...

Äiti täällä luuraa! Ihan mukavalta näyttää. Paljon ootte saanu aikaan. On mukavaa seurata täällä talon valmistumista. Jospa tämäkin homma kehittyisi tässä samalla. Työn iloa!

4. elokuuta 2008 klo 14.24

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu